lauantai 31. lokakuuta 2015

MAAILMAN HELPOIN OVIKORISTE



























Ulko-ovi alkoi näyttää kesän jälkeen kaljulta, kun kukat kuolivat purkkeihinsa ja vehreys hävisi ympäriltä.
Ajattelin ensin tehdä oveen perinteisen kranssin vaahteranlehdistä, mutta kas vain. Mieheni oli surruuttanut lehdet ruohonleikkurilla silpuksi. Vain muutama nuhjuinen yksilö oli säästynyt.



























Onneksi osalla pensaista tiputtelu oli vielä kesken ja löysin huikeita, punaisen eri sävyissä loistavia lehtiä.
Rei'itin lehdet rei'ittäjällä ja tiputtelin luonnonnaruun, jonka päähän tein solmun. Keksin laittaa lehtinippujen väliin muutamia koristeomenoita tuomaan rytmiä.



























Ovikoriste piristi yllättävän paljon talon ilmettä. Yleensä en ole mikään kranssi-ihminen, mutta nyt tuli sellainen fiilis, että saatan tehdä seuraavaksi jonkin jouluisen koristeen tuohon.



























Äitiyslomalaisen kotiasu vol X.

Mies teki tyttönsä kanssa halloweenlyhdyn.  Ihan sympaattinen kaveri.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Paketointikausi avattu



























Eilen se alkoi. Joululahjojen paketointi. Rakastan paketointia. Ei niin kummempi lahjan sisältö muuttuu jotenkin arvokkaammaksi, jos paketointi on harkittu. Tämä ei tosin tarkoita, että lahja muuttuisi huonommaksi, jos sen antaa Halpa-Hallin kassissa.
Paketoinnissa saa olla sillä tavalla sopivasti luova. Se ei vie mahdottoman kauan aikaa ja työn tuloksen näkee nopeasti.


























Tämän paketin saaja on musiikkimies, siksi valitsin viime joululta ylijääneen nuottipaperin. Muistaakseni nuotit ovat jostain joululaulusta. Tai mistä minä tiedän. En osaa lukea nuotteja niin hyvin. Tiedä vaikka ovat Kikan Apinamiehestä.

Tässä jätin lahjan yrityksen omaan pussukkaan. Lisäsin vain muutaman tarranapin ja tuon pyykkipojan rusetin kera.
Vielä olisi iso kasa lahjoja odottamassa sopivia kääreitä. Tai no, vielä ja vielä. Onhan tuohon jouluun aikaa vielä kaksi kuukautta. Olen ostanut jo suuren osan lahjoista. Nettishoppailua on kätsy harrastaa imetyksen ohella. Eikä tule kerralla niin isoa lovea lompakkoon joulukuussa.


lauantai 17. lokakuuta 2015

Siniverinen



























Sain vihdoin ja viimein käytettyä loput Marimekon Siniverinen-kankaasta, jonka ostin... Hmmm... Kolme vuotta sitten? Isoin pätkä komeilee keittiössä verhona ja nyt vierasmakkarista löytyy tämä tyyny.
Koska olen äärimmäisen huono ompelija, tuotokseni eivät kestä tarkastelua kovinkaan läheltä. Tuota nappisivua ommellessani huomasin lopuksi, että ompeleet olivat karanneet keskikohdasta jotenkin ihmeellisesti ja tulin ommelleeksi vain molemmat reunat. Päätin ryhtyä nokkelaksi. Tajusin, että Oulun kädentaitomessuilta löytämäni koristenappi on juuri samaa sävyä kuin tuo kangas. Mitäpä jos tuikkaan sen siihen kohti, missä ompeleita ei ole?

Minusta tämä yksityiskohta on aika kiva. Oikeastaan tosi kiva. Kohta meillä on varmaan kaikissa tyynyissä joku nappi.

Huomaatte ehkä noista leluista, että vieraskamari on yhdistetty leikkihuone jahka tuo pieni kaveri ryhtyy leikki-ikäiseksi.



























Nyt se on vielä tuollainen äidinmussukka, joka vasta opettelee juttelua ja sosiaalista hymyilyä. Onneksi äidin jutut hymyilyttävät  - silloin, kun ei nukuta.

Elämä on liian lyhyt täydelliselle astiasarjalle

Varmasti jokainen tietää ainakin yhden ihmisen, jolla on kenkäaddiktio. Minäkin kyllä tykkään kengistä. Ja laukuista ja takeista. Ja mekoista ja, ja, ja...
Mutta ei minulla ole varaa ostaa jokaista ihanaa takkia. Siksi naulakossa roikkuu vain muutama tarkkaan valittu yksilö. Yksi nahkatakki, paksu talvitakki, kevyempi talvitakki, villakangastakki, trenssityyppinen takki ja pari takkia lenkkeilyä tai vastaavaa varten.
Se addiktio, jonka kanssa aivot sumenevat, on astiat. Meillä on niitä ihan riittävästi, mutta aina, kun näen jotain ihanaa, kukkaronnyörit alkavat löystyä kuin itsestään.
Tuntuu, että edelleen tavoitellaan sitä täydellistä astiasarjaa, jonka kaikki osat kuuluvat yhteen. Minä olen luovuttanut tämän asian suhteen. Elämä on liian lyhyt.
Marimekon ansiosta eriparisuuskin istuu yhteen. Vaikka kuosit vaihtuvat, muodot pitävät yhtä.

Arkikaaos ei näytä yhtään niin pahalta, kun on nättejä kippoja ja kuppeja ympärillä.

Jotenkin kahvikin maistuu paremmalta, kun sen saa juoda milloin mistäkin kupista. Suosikit vaihtelevat päivittäin.

tiistai 13. lokakuuta 2015

TÄMÄ ON MINUN KAUPUNKINI



























Tältä näyttää tyytyväinen akka.
On ihanaa nähdä ensimmäistä kertaa kunnolla, kun kotikaupunki vaihtaa värin syksyyn. Näinhän minä sen aikoinaan 16 vuoden ajan, mutta ei se silloin tuntunut samalta. Se oli silloin itsestäänselvää.

Alkaa olla vuosi täynnä elämää nykyisessä kodissa, eikä mikään voisi olla paremmin. Tai ainahan voisi, mutta nyt en kaipaa mitään. Paitsi ehkä koiraa.
Muutimme tänne viime marraskuun loppupuolella. Olin silloin raskaana, mutta en vielä tiennyt sitä. Nyt taloamme asuu minun ja mieheni lisäksi kahden kuukauden ikäinen Luukas-poika, joka on pistänyt elämämme pumpuliksi. Ihana, ihana poika! Niin ja asuuhan meillä toki miehen tyttökin välillä, hän kuuluu pakettiin siinä missän muutkin.



























Olin odottanut marraskuusta lähtien, milloin pääsen maistamaan ensimmäistä kertaa ikioman omenapuun satoa. No enpä ole maistanut. Märkä kesä pilasi sadon. Meillä oli muutama virkumpi yksilö keittiössä esillä odottamassa piirakkaan pääsyä, mutta kun kohtasin niiden vierellä pikkuruisen madon, en huolinut omenoita enää sisälle. On se nyt vain kuvottavaa, kun pöydillä mönkiin matoja.



























Olen aina inhonnut lenkkeilyä, mutta lenkkeilykin on saanut uuden puolen täällä. Asumme ihan keskustassa ja kuitenkin meiltä voisi heittää kiven pellolle tai hevoslaitumille. Onhan se ihan mahtavaa.